tiistai 27. toukokuuta 2008

Paha iltasatu part 2

Heil Heil,

Olen tehnyt massaputkihommia nyt taas ja hieman on syytä valottaa asioita.

Pahan iltasadun tarina jatkuu..

Pikku possua alkoi raskaasti vituttamaan. Pikku possu halusi tietää että miksi hänet oikein sikalasta ajettiin pois, ja miksi hänen ei anneta tehdä arvokasta siitostyötään seuraavassa sikalassa. Joten pikku possu otti yhteyttä ensimmäiseen sikalaan ja tiedusteli syytä asiaan. Asiaa vatvottiin oikealta ja vasemmalta ja oikein kukaan ei halunnut sanoa todellista syytä. Suurvisiirisika johon pikkupossu sattumalta sai yhteyden, kertoi pikkupossulle todellisen syyn. Paha Tseba-sika se siellä veteli narujaan ja sai muidenkin sikaloiden isot siat vakuuttumaan että pikku-possu ei tulisi tekemään enään sikalan töitä. Pikku-possun vitutus alkoi olla sitä luokkaa että hän pyytäisi sertifikaatin Tsebalta käytöksestään. Tätä sertifikaattia pikku-possu ei koskaan saanut. Saipahan vain kumileimaisin-sian nimen ja ohjeet siitä että valita valtakunnan sikalaan. Pikku-possu päätti että vittuilu loppuisi tähän. Pikku-Possu otti käyttöönsä valtakunnan kovimman sika-foorumin osoitteen ja päätti että ottaa yhteyttä tähän. Sika-Foorumissa oltiin erittäin kiinnostuneita tämän ison pahan Tseba-sian toiminnasta ja hänen käyttäytymisestään valtakunnan possuloissa. Pikku-Possu kertoi asiansa ja sika-foorumin luottosika oli niin kiinnostunut että yritti päästä samana yönä samaan karsinaan. Ison Tseban lähtölaskenta oli alkanut, niin oman vallan käyttönsä kuin korteviina-humalassa tehneittensä töppäystensä jälkeen. Tseban peli näytti pelatulta.

Tarina jatkuu...

Voimakyykkääjä, Son of Sons

perjantai 23. toukokuuta 2008

Paha iltasatu

Heil Satan,

Ennen seuraavaa tarinaa haluan kertoa että käytän pelkästään "Aryan"-kirjaisintyyppiä, tiedätte kyllä miksi.
Olen vittu piikannut kaksi ja puoli viikkoa Hiltin 500-mallilla joka soveltuu ainoastaan amatööreille tai homoille. Poltin sen tänään. Piikkaus on nimittäin miesten touhua ja siihen ei kynäniskat tai esim insinöörit pysty. Maakiila on piikkauskoneitten Kuningas, uskokaa tai ette.

Mutta asiaan. Sain erittäin hyvän aiheen pahaan iltasatuun, joka ei perustu tietenkään todelliseen elämään, sillä sadun todelliset henkilöt saisivat sairastua aidsiin tai kuppaan sillä sadun henkilöt ovat niin vittumaisia henkilöitä että nappi otsikkoon. Mutta satu alkakoon...

Olipa kerran niin iso sikala, että siihen mahtui monta sataa sikaa. Suurin sika oli vanha silmälasipäinen herrasika, joka lempeällä sorkallaan järjesti monta kiusallista tilannetta vain sillä että sanoi kerran röh. Yhdenkin pikkupossun hän pelasti, possuraukka oli kussut hankeen hädissään ja siitä oli noussut hirvittävä nuoha. Ajat muuttuivat ja herrasíka lähti sikojen taivaaseen ja tavoiksi astui uskonsika. Uskonsika oli miellyttävä, asialliset käytöstavat omaava ja hyvin pukeutuva, kaikinpuolin miellyttävä kyrmyniska.

Ongelmat alkoivat. Uskonsialla oli nimittäin luottosikana oman edun tavoittelema Tsepa-niminen kyrpyri, joka halusi johtaa sikalaa niinkuin häntä huvittaisi.
Uskonsika oli vain pelkkä kumileimaisin, joka teki päätökset niinkuin Tsepa tekisi.
Tsepa-sika oli kiiltäväsilmäinen mulkku, joka ajatteli vain niitä pikkupossuja, jotka istuisivat hänen sorkkiensa välissäänsä. Tsebaa tämähän ei haitannut koska riittävä määrä pikkuporsaita istuisi hänen polvellaan joka tapauksessa. Possut joutuivat tekemään töitä koko ajan normaalin keino-korteannoksensa eteen, tietenkin ilman korvausta.

Mutta sitten nousi pieni possu joka ei enää halunnutkaan nousta samaan tilanteesen. Pikku possu kävi konserteissa, rakensi muuta elämää sikalan suhteen, otti ohraviinaa. ja yllätys-joutui pois sikalasta. Ja tämä pikku possu, joka rakensi elämänsä sikalaan, osti auton ja päätti lähteä yrittämään. Ja tämä pikku possu on hengissä edelleen, vittuillen IsonSian Tseban tuloille, ja toivoen että tämä IsoTseba ahtautuu vaikka suolikaasuihinsa sillä niin iso sika kuolee.

Sillä aina paha toivottavasi saa palkkansa- Heil Satan

Hyvää Yötä lapset. Voimakyykkääjä

torstai 15. toukokuuta 2008

Hänhän elää

Voi vittu ja tuhat neitsyettä.

Valtionkin tunnustama lapseni teki sitten esitelmän sotiemme ajasta. Sinäänsä ansiokkaan kirjoitelman jälkeen tuo lapsiraukka, joka ei vielä tiedä totuutta, oli loppukaneettiinsa lisännyt lauseen "Hitler elää Argentiinassa" Ja voi isin mukaan helvetin hyvin.

Samassa kirjoitelmassa kerrottiin Helsingin pommituksista, ne kokeneen ihmisen silmin, siitä miten lentosotamestari Ilmari "Illu" Juutilainen oli Sortavalan halutuin alfa-uros ja siitä miten isoisäni seinälle päätyi kellastunut paperinpala "Kriisin ajan palveluista kiittäen stm xxxx" Mannerheim.
Lisäsin oman lisäni tyttäreni (aviottoman) kirjoitukseen jossa hieman mainitsin Johtajasta. Ja nyt tyttörukka on koulussaan kusessa siitä että isänsä lietsoo hieman totuutta siitä että onko ne piikit ihmisiä vai ei.


Joudun sitten koululle jonkun vitun kuraattorin juttusille. Siitä sitten myöhemmin. Olen kuulemma pilannut kasvavan nuoren ajatusmaailman moraalittomilla ajatuksillani. Kukelle tuli soitettua, ja vankkumaton tuki on takana. Meille ei sosdemit vittuile!

Voimakyykkääjä, ulkomaalaisten paras kaveri (paitsi kinukit, ja He)