lauantai 29. maaliskuuta 2008

Pentti Vatka ja hakaristin arvoitus Part 4

Tiistai-Torstai, hirvittävä sumu jatkuu...

Tohtori oli muuten sitä mieltä että varustus on pääosin kunnossa ja bileet voisivat alkaa. Pekka kannettiin suoraan kylpyhuoneeseen ja hänet asetettiinn ammeeseen makaamaan nato-asentoon. Tohtori teki nopean diagnoosin että Pekalla on kammiovärinä, ödeemä sekä alkava homous päällä. Tohtori suositteli että hän rakentaa nopeasti vanhasta kulmahiomakoneesta ja leivänpaahtimesta defin ja rytmittää Pekan samalla täyteen iskuun. Laitteen voi säätää myös siten että Pekalle voidaan antaa kovia sähköshokkeja-näin saadaan alkava homous myös kuriin, Tohtori esitelmöi.
Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin nopeasti kun Piretti sipsutti silmät harittaen Tohtorin kainaloon ja vaati sukupuoliyhdyntää. Jätin pariskunnan kylppäriin sammuneen Pekan viereen ja menin takaisin olohuoneeseen. Rautajätti piti käskynjakoa ja vaati puhelinta itselleen. Kysyin että mihinkäs meinaat tällä kertaa soitella, ja Jätti totesi kylmästi että Etelä-Vietnamin keisarille.
Jätti selitti että Pohjois-Vietnamilaiset kommunistit ovat kehittäneet pirullisen kommunistisen suunnitelman ja että Etelä-Vietnamin keisaria ja sen rauhaa rakastavaa kansaa on varoitettava.
Samalla on saatava yhteys myös kenraali Grant E. Leehen, nimittäin Jätti tuntui omaavan suunnitelman myös Gettysburgin taisteluun. Jätti jatkoi katse kaukaisuuteen suunnattuna suunnittelutyötään ja tuumaili että ehkä Johtajalle pitää soittaa vielä Berliiniin, nimittäin ei ole viisas suunnitelma alkaa piirittämään näin talven alla Stalingradia. Pikku vinkkejä ammattimieheltä, Jätti naurahti ja iski silmää siten että 3 desin pikimustat silmäpussit vain heilahtivat.
KGB-Turmio sen sijaan katseli kiinnostuneena kun dopermanni Rommel yritti raiskata vuohta. Pekka oli jotenkin päässyt ammeesta ylös ja oli alasti ja kertoi yrittävänsä levitoida.
Baretti seurasi kiinnostuneena toimitusta, sillä Pekalla oli sellainen meisseli että sillä pystyisi tappamaan vaikka hevosen.
Näin jo mielessäni miten tämän vierailun jälkeen istuisin elinkautista tai olisin suljetulla osastolla loppuelämäni. Ja juhlat olivat vasta alussa.

Otin lisää viinaa, kourallisen Multitabseja sekä reilujen Kuseloitten verkkokaupasta tilaamaani vitamiinijauhoa. Nyt nimittäin tarvittiin tarkkuuta ryyppyhommiin.

Menin jotenkin sekaisin ja kuulin joka puolelta helvetinmoista vihellystä ja näin kaiken vähintään kolmena. Rautajätti aka Ironstorm oli puhelimessa ja otti yhteyksiä Norjaan. Hän nimittäin yritti tilata asuntooni Dimmu Borgirin, Satyriconin sekä Mayhemin keikalle. Kuulemma yhteydenotto tuonpuoleiseen olisi helpompaa kun taustalla soisi tunnelmaan sopiva musiikki ja pentagrammit palaisivat. Saksalaiset sotilasmarssit alkoivat tunkeutua kotiteatterin kautta korviini, kylpyhuoneesta kuului samankaltaista ääntä kuin 70-luvun saksalaisissa pornoelokuvissa, vuohi kiljui ja Rommel ulvoi. Lisäksi Rautajätti oli ehtinyt soittaa jo Kiinan suurlähetystöön ja vaati puhemies Maoa tai vaihtoehtoisesti Kublai-kaania puhelimeen.
Jätti heitti yläruumiinsa paljaaksi ja paljasti koko rintakehän peittävän tatuoinnin, tatuointi oli luonnollisen kokoinen kasvokuva eräästä maailmankaikkeuden kovimmista bodareista, nimittäin messias Jari Leinosta. Und das Chaos was bereit-kaaos oli valmis.

Eteisestä kuului saatananvittuperkelejumalautakusipääsikahelvettiä, rakas tyttöystäväni Eva tuli baarista kotiin joidenkin yliopistolikkojen kanssa jatkoille. Rommel alkoi astua raivokkaasti vuohta. Jätti viilteli itseään. Pekka oli tehnyt lakanoista itselleen Klu Klux Klan-asun ja kyhäsi olohuoneen sohvan jaloista ristin jota hän alkoi sytyttämään tuleen. Pekka julisti juhlallisesti että julistan liittokokouksen alkaneeksi.
Tohtori ehdotti että pidetään pikkujoulut, vappu, juhannus, ja uusivuosi samalla. Nyt ei jaksanut eikä pystynyt, liian hapokasta. Armahtava tajuttomuus nielaisi minut syliinsä.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Piikkausta ruumishuoneella

Nyt on tapahtunut rajuja. Pomoni kysyi hallilla aamukahvilla porukalta, että onko vapaaehtoisia. Hän kertoi että tarvitaan kylmähermoinen ja korrektisti käyttäytyvä, hienotunteinen ja vaitiolotaitoinen kaveri spesiaalihommaan. Minä ilmoittauduin välittömästi koska osaan pitää salaisuuden. En ole vieläkään esim tunnustanut Kyllikki Saaren tai John F. Kennedyn murhaa, ja lisäksi kiistin jyrkästi osuuteni Ruandan kansanmurhaan. Olen lisäksi hienotunteinen ja käyttäydyn korrektisti.

Pomo sanoi että nyt saatiin oikea mies oikeaan hommaan, nimittäin ruumishuoneella oli hieman lattiapinnoitteen piikkausta. Värisin innosta. Kävelin vessaan ja maalasin kehoni täysin valkoiseksi sekä vetelin mustalla permanenttitussilla kasvoihini ja ylävartaloon Haitilaiselta voodoo-papilta oppimiani kuvioita, nimittäin kuolleitten kanssa ei parane vittuilla.

Pakkasin autoon uskollisen ystäväni Bosch GSH 11 (aka Boschhammer) piikkauskoneen, varateriä, sekä varuilta manaajaelokuvan, Vatikaanin ja paavin puhelinnumeron, Sinn Fein-jäsenkirjani sekä Bela Lugosin kuvan. Nimittäin kuolleitten kanssa ei parane vittuilla.

Saavuin obduktio-osastolle ja kalman haju leijaili vastaani jo ulko-ovella. Joku näppärän näköinen hoitsutyttö tuli vastaani ja kertoi talon säännöt, eli kuolleisiin ei saa koskea ja valokuvaaminen ja muut tallenteet ovat ehdottomasti kielletty. Lausuin tytölle mystisesti "If two is dead three can keep a secret" Lisäksi jouduin pukemaan valkoisen kaavun päälleni (protec-suojahaalarin) joka muistutti erittäin paljon KKK:n kaapua. Tuumailin että onpa vitun asiallista meininkiä. Joku patologilääkäri kävi vielä tervehtimässä minua ja osoitti alueen mikä piti piikata. Tohtorilla oli myös samanlainen kaapu ja ajattelin että hän on joku klaanin vitun iso päällikkö, joten iskin hänelle silmää ja kuiskasin nopeasti "South gonna rise again"
Ja eikun hommiin. MP3 soittimeen Norjalaista kirkonpolttometallia ja volssit kaakkoon. Oli mieletön tunne katsoa ruostumattomilla teräsvuoteilla makaavia vainajia ja samalla lyödä Boschhammeriin täydet kierrokset. Juuri piikatun betonin tuoksu ja kalmanhaju sekä formaliini oli niin voimakas efekti että alaleukani alkoi väpättämään ja huomasin että kyynel tuli silmääni. Olin vahvasti liikuttunut, tunne oli sama kun ensimmäisen kerran 14-vuotiaana nostin 140 kg penkistä. Ajattelin kuolleita katsoessani että nyt piikkaan rajummin kuin koskaan ennen. Betoni murtui terän alla, raudoitukset kipinöivät ja olin jonkinlaisessa hurmostilassa. Ilmeisesti raudoitukset menivät sitten näitten teräsvuoteitten alle tai jotain, sillä voin vaikka vannoa että pöydällä olevat ruumiit alkoivat tanssia eldanka-järven jäätä piikkauksen tahdissa. Jumalauta, kuolleet heräävät ja aivan selvästi eräs iäkkäältä vaikuttava vainaja kohotti kättään yläviistoon. Lisäksi tuntui että jääkylmä käsi tarttui hauikseeni ja kuiskasi "Pumping Iron" Olin kuin keskellä elokuvaa Night of Living Dead. Oli pakko heittää yläruumis paljaaksi.
Piikkikone piti niin kovaa ääntä ja Gorgorothin kauneimmat kappaleet kaikuivat kuulokkeista että en kuullut kun patologin avustaja kirkui ääni falsetissa manaajaa ja pappia paikalle. Saatana on saapunut Moskovasta tänne-ylilääkäri huusi ja silmämunat villisti muljahdellen pyörtyi kallosahansa kanssa lattialle. Pari lääkintävahtimestaria köytti nippusiteillä ruumiit takaisin pöydälle ja varmuuden vuoksi kumauttivat nyrkillä näitä otsaan, ja murisivat että tällä ruumishuoneella kuolleet pysyvät kuolleena. Sain homman tehtyä ja lähdin vastentahtoisesti ulospäin rakennuksesta. Varmistin kuitenkin vakseilta että onhan heillä riittävästi sammutettua kalkkia, ja uteliaana kyselin missä uunit sijaitsevat. Jostain syystä he olivat aivan hiljaa.
Yksi nuorehko naisvainaja katsoi tyhjillä silmillään minua ja selvästi iski minulle silmää. Katsoin häntä takaisin ja sanoin "I`ll be Back".
Alussa tapaamani hoitaja istui käytävällä ja tuijotti naama totisena eteenpäin, kuola valuen rinnuksille ja hoki isämeidän-rukousta etu-ja takaperin. Lisäksi hän pyysi saada puhua isä Merrinin kanssa. Katsoin naista ja annoin hänelle puhelinnumeroni ja sanoin "Elvis has left the Building".

Pomo kysyi että miten homma meni ja haluaisinko bonusta hommasta. Sanoin hänelle että tämä homma on nousussa, palkkaa en tartte että menköön talkoohommana. Hell was full so I came back.

Oli oikeasti helvetin hienoa.

Plussat

+vitun siisti paikka, asiakkaat ei vittuile
+kalman haju
+vainajat
+valkoiset kaavut
+hienotunteisuus
+hyvän näköinen hoitsutyttö, mutta ilmeisesti epävakaa persoona
+kallosaha on helvetin sukkelan näköinen laite

Miinukset

-en nähnyt Elvistä
-vainajat oli kaikki helvetin laihoja
-missä pirtu, eikös kaikki ruumiit säilötä pirtuun?
-takakireähköt vahtimestari
-Boschhammerista palo hiilet

Voimakyykkääjä, obduktio-osasto

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Uralin perhonen ja muita omituisuuksia

Heil Satan,

Katsoinpa sitten itsekin tuon kohuelokuvan Uralin perhonen. Ei herättänyt mitään tunteita, koska en tajunnut vittuakaan koko elokuvasta. Huomioni kiinnittyi kuitenkin seuraaviin seikkoihin.

-kaikki hahmot olivat helvetin laihoja
-ryssä piikkasi matkalaukkua (heille tyypillistä käyttäytymistä)
-elokuvan tehnyt nainen on tyyppiesimerkki kommunistista ja pasifistista (hyi helvetti)
-Mannerheimilla ei ollut rautaristiä kaulallaan
-ihminen ei osaa oikeasti lentää vaikka se olisi ryssä ja sillä olisi siivet

Eli kauheata paskaa ja tämä filmi oli sitten voittanut jonkun palkinnonkin.
Mannerheim oli ankara hetero, sillä hän on mm piikannut miss Ranskaa. Jokainen heteromies arvostaa sotilaallista pukeutumista, itsekin lauantaisaunan jälkeen pukeudun ss-miehen univormuun ja puhun naiselleni sotilassaksaa. Ja tästä on homous, tuo taudeista salakavalin kaukana.

Suunnittelin tänään ystäväni Kikspoksning Tikun kanssa rajuhkoja kantaaottavia lyhytelokuvia. Kyseiset elokuvat alkavat hyvin ja ne ovat objektiivisia. Jokaiseen leffaan sisältyy helvetin ovela suunnitelma.Työniminä ovat mm:

-Ike Kanerva ja voimailusalin karjut
-Henry the Great ja seitsemän kääpiötä
-Urho Kekkonen ja herrojen saunailta
-Kuke ja lopullinen ratkaisu
-Tohtori J.Mengele ja Brasilian pojat
-Saako rouvaa piikata? osa 7

Epäilyttävistä nimistä huolimatta jokaiseen tarinaan liittyy onnellinen loppu. Kaikki homot lopetetaan tai sitten heidät parannetaan ns kovilla lääkkeillä. Joka elokuva huipentuu siihen kun Pispalassa teloitetaan punakaartilaisia ja heidän soviet-ystäviään. Alkuun tulee Tohtori Tornadon tietoisku sähköshokeista yms. Nyt on homma nousussa. Oppivathan komukatkin ja setalaiset mitä varten se persereikä on oikeasti olemassa.

Aamulla GSH 11 aka Boschhammer laulaa, nimittäin rakastan piikatun betonin tuoksua aamuisin.

Voimakyykkääjä, Necronomicon

1%
J.A.F.F.A.
HÄN
EI HÄN
RAUTARISTI
TIKU
KUKE
MAAKIILA

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Rautaristi-Eisernes Kreuz

Nyt tulee ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä blogilla hieman asiaa. Tuo rautaristi asia, mitä kyseltiin kommenteissa sai itsenikin hieman mietteliääksi joten selvitin asiaa hieman tarkemmin. Kysehän oli siitä, kun joku kertoi että 1 lk:n rautaristiä ei kannettu kaulalla vaan rinnassa.



Joten nyt faktaa: Rautaristiä on käytetty symbolina jo 1200-luvulta asti. Preussilaiset ottivat Rautaristin käyttöönsä kunniamerkkinä vuonna 1813. Tunnetuin ensimmäisen luokan ristin saaja on eräs nykyisin Argentiinassa asuva korpraali. Myös Suomen armeijan palveluksessa olevat saivat kymmenittäin rautaristejä, mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon että risti myönnettiin kahdelle suomalaiselle juutalaiselle upseerille sekä yhdelle juutalaiselle lotalle. He tosin kieltäytyivät vastaanottamasta kyseistä kunniamerkkiä.



Korkein natsi-Saksassa palkittu saksalainen upseeri oli Luftwaffen ilmavoimien Stuka-lentäjä eversti Hans-Ulrich Rudel (1916-1982) joka sai ristin kahdesti. Rudel teki 2530 taistelulentoa lähinnä neuvostoliittoon ja hänet ammuttiin peräti 32 kertaa alas. Mutta Rudel nousi tuhkasta feeniks-linnun lailla ja Hänen käskystään lähti Stukallaan syöksytorvet huutaen kitkemään bolsevismiä maan pinnalta. Rudel palkittiin ainoana saksalaisena Kolmannen valtakunnan korkeimmalla arvomerkillä, rautaristin ritariristillä kultaisin tammenlehvin, miekoin ja briljantein. Rudel ( joka elää Hänen ja Hänen naapurissaan Argentiinassa vastoin yleistä tietämystä) kantoi ritariristiään kaulallaan.

Voimakyykkääjä, myös ensimmäisen luokan ritari

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Pentti Vatka ja hakaristin arvoitus part 3

Tiistai-Torstai, yhtä sumua



Helvetinmoisen alaleuan väpätyskohtauksen aikana rappukäytävästä kuului sellainen jylinä että kuvittelin Thermopylain taistelun alkaneen uudelleen. Ovikelloa ei soitettu vaan ovesta tultiin saranapuolelta sisään siten että karmit irtosivat seinästä.

Oviaukon ja eteisen täytti 208 cm pituutta sekä noin 135 kiloa tiukkaa lihasta verhoiltuna nilkkapituiseen nahkamantteliin sekä ss-kypärään. Manttelin alla oli musta kauluspaita ja sininen kravatti. Kaulassa roikkui 1.luokan rautaristi ja selässä roikkui kolme merimiessäkkiä täynnä tavaraa.Säkkien kylkeen oli laitettu logo "U.S. Mail". Rakas velipoikani oli tullut kylään.



Rautajätti karjaisi eteisessä täysillä "Viva la Legionnaire" ja välitti terveiset Kongon sisällissodan sankarilta Kongo-Mulleriltä. Itku ei ollut kaukana.

Rautajätti oli roudannut mukanaan sekalaisen seurakunnan erilaista porukkaa mukanaan, ja pelon sekaisin tuntein mietin että moniko Rautajätin seurueesta oli hänen palkkasoturikavereitaan, ja mahdollisesti etsintäkuulutettuja raskaista rikoksista.Seurasi lyhyt esittely: Kgb-Turmio, tuo elävä kuollut, Pekaksi kutsuttu sammunut valtakunnanjohtaja, dopermanni, pari virolaista huoraa, Luottotappio-Laatikaiseksi kutsuttu helvetin kieron näköinen mies, sekä elävä vuohi.

Lisää oli porukkaa tulossa, kunhan pääsevät putkasta. Tohtori oli onnesta soikeana, varsinkin nähdessään virolaiset huorat Piretin ja Baretin.

Otin pitkät 6 desin huikat raakaa viinaa ja sanoin Jätille että ymmärrän kyllä että otat mukaasi lemmikoirasi Rommelin, mutta mitä vittua tuo vuohi tekee asunnossani?
Jätti katsoi minua monttu auki kuin vähä-älyistä ja lausahti että sinullahan on ongelmia, siksi.
Katsoin haavi auki perseeseen asti Jättiä ja varovaisesti tiedustelin että mitenköhän tuo vuohi voisi minua niissä autta?
Rautajätti totesi tyynesti että KGB-Turmio on Naantalin kovin noitatohtori, eli jos joudumme ottamaan yhteyttä elävien lisäksi myös kuolleisiin, vuohi on kätevä uhrata että päästään oikeaan tunnelmaan. Samaan hengenvetoon Jätti totesi että Vestan papittaret tahi oikeat neitsyet olisivat parempia, mutta Pirettiä ja Barettia oli piikattu niin raskaasti Shermannissa koko ajomatkan ajan, että heitä ei voi käyttää kuin hätätapauksessa.
Nyt en voinut sanoa enää mitään. Nyt oli pikaisesti saatava niin kova kooma ja sumu päälle että tämä painajainen unohtuisi mahdollisimman pian. Rautajätti alkoi tyhjentämään merimiessäkkejä.
Normaalin aseistuksen lisäksi ensimmäisessä säkissä oli helvetin iso Hiltin piikkauskone. Ihmettelin ääneen että mihinköhän tarkoitukseen tämä loistava valovirta keksintö on varattu.
Jätti totesi lakonisesti että siinä vaiheessa kun Karhu-ryhmä hyökkää, ja sehän on eittämättä selvää että tästäkään reissusta ei ilman lusimista selvitä, on hyvä piikata seiniin ja kattoon ja lattiaan varauloskäyntejä.
Lisäksi säkissä oli kaasunaamareita, käsikranaatteja ja ainakin 60 pulloa puolalaista pirtua.
Seuraavasta säkistä löytyi vesivärit, uusin V8-lehti ja Heinäkuun Ratto vuodelta 1972. Säkkiin oli ommeltu useita salataskuja, taskuista löytyi eri maiden passeja, ja raakasti valuuttaa. Säkin kätköistä paljastui vielä noin 30 kilon pussi, joka oli täynnä jotain valkoista jauhetta.
Kysyin Jätiltä että olikohan laajentanut epämääräistä toimintaansa myös huumausainepuolelle. Jätti sähähti että ei helvetissä, tämä on hätäannos sammutettua kalkkia. Se on helvetin sukkelaa ainetta vaikka mihin.