perjantai 23. marraskuuta 2007

Hieman työasiaa

Nythän on niin että normaali, alkuperäiskansaa oleva miespuolinen hetero käy töissä, yleensä. Töistä voi toki olla pois hyvästä syystä. Hyviä syitä ovat muun muassa kankkunen, hoidossa oleminen, halvaantuminen sekä voimailu.
Tänään töissä sattui aamulla aivan helvetin hauska tapaus. Hieman taustatietoa käyttämistäni työvälineistä. On olemassa kolmen kokoisia betonin piikkaukseen tarkoitettuja laitteita. On normaalikokoinen piikkauskone, iso piikkauskone, helvetin iso piikkauskone ja - maakiila. Jotenkin siinä epähuomiossa kiroilin itsekseni ääneen kun helvetin iso piikkauskone ei oikein purrut betoniin ja työmaan mestari (joka ei ole yleensä meille suosiollinen) tuli irvistelemään että eikö irtoa. Mesu sanoi että onhan sulla tuo maakiila, koita sillä. Maakiila on sellainen laite että siitä ei saa edes puhua, jos penkki ei ole 160 kiloa ja kyykky 450 kiloa. Elopainoa tulee olla reilusti toistasataa kiloa ja maakiila on ehdottomasti tarkoitettu vain heteroille ja hartaille isänmaan ystäville. Ja kun maakiila otetaan käteen, kohdealueen lämpötila laskee välittömästi 6.66 astetta.
Sanoin mesulle että ota kiila käteen ja tuo se tänne. Mesu teki aivan karmaisevan näköisiä käärmeliikkeitä ja yritti vittu ihme vipareilla punnertaa laitetta ylös maasta. Pahinta kaikista oli se että mesu harrastaa jotain riisinpurijoitten kinukkilajia ja hänellä on monta dania vai mitä kaneja ne on ja pitää itseään helvetin kovana jätkänä. Mutta jopa JARIkin tajuaa että jos kone painaa enemmän kuin äijä, ranteet ovat lyijykynän paksuiset ja pohkeet muistuttavat rumpupalikkaa ja pää heiluu rautalangan ohuen kaulan ja niskan jatkeena niin eihän siitä saatana tule mitään. Kyrpiintyneenä tempaisin Boschin yhdellä kädellä maasta ja kohotin sen kymmentä vaille yksitoista asentoon ja karjaisin "WHOOO IIIS HEEELLL" ja aloin julistaa.

Tarinan opetus on se että miesten töihin ei auta se että illat nuohaa epämääräisessä porukassa (tämän porukan seksuaalista suuntautumista on muuten syytä vakavasti epäillä) silkkipyjama päällä ja kirkuu kiinaa ääni falsetissa. Lisäksi epäterveellinen ruokavalio, mm jatkuva riisin syönti ja vihreän teen litkiminen, eivät auta asiaa millään tavalla. Ja nämä urpot vielä maksavat siitä että heitä sumutetaan kuin reilujen Kuseloitten verkkokaupassa kokonaan.

Jossain internetin ihmeellisessä maailmassa oli joku äänestys suurimmasta suomalaisesta sotasankarista kautta aikain. Tarkka-ampuja Simo Häyhä oli voittanut skaban ja Lauri Törni oli tullut toiseksi. Juttelin eilen Kuken kanssa puhelimessa ja keskustelimme asioista ja teimme oman listamme. Lähettäkää kommentteja niin julkistetaan lista sitten myöhemmin.

Sanotaanko näin että listamme kärkipäähän ylsivät mm Sahara-Anderson, Kongo-Muller sekä Hän. Myös Hän oli erittäin korkealla.

On perjantai ja kaaos on vasta alkamassa. Jawolh, katkase.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Abdullah Tammi ehdottomasti. Kellään muulla ei ole munaa yhtä paljon perustaa Suomeen Islamilaisten puoluetta. Shalom aleikum!

Mullah, Littoinen

Anonyymi kirjoitti...

Oma suosikkini on Mujahin Bin Risto Faisal, ent. Simo Rantalainen, saa nykyään pataansa joka käänteessä.

Göran Parvovirus, Närpes

Anonyymi kirjoitti...

Sahara viettelee nykysin eläkepäiviään Thaimaassa. Tavattiin Koh Changilla ja pyörittiin viikonverran hänen ja Pumpuin (saharan naisystävä) kanssa pitkin saarta pikku hiprakassa. Voin sanoa et rauhallinen ja mukava kaveri.