tiistai 11. joulukuuta 2007

Nyrkillä tapettava huora

Ystäväni Jore hommasi kotimaisen ja ulkomaisen populaarimusiikin sijaan hieman toisenlaista kuunneltavaa.
Jore oli jostain löytänyt erinomaisen suomalaisen bändin, nimittäin Impaled Nazarenen tuotantoa ja sieltähän löytyi erinomaisia kappaleita esim. tyttöystävän kanssa vietettäviin herkkiin hetkiin. Impukoitten parhaimmistoa ovat luonnollisesti mm:

1. Nyrkillä tapettava huora
2. Kuolleen naisen vittua
3. Kohta ei naura enää Jeesuskaan
4. Suomi Finland Perkele

ja kaikkea muuta herkkää. kun itse olin nuori niin kovin single mitä koskaan oli löytyi KTMK:n tuotannosta, Jeesus oli venäläinen kantoraketti/Homon kyrpä ei seiso naiselle. Kaunista, eikö?
Joku Jyväskyläläislähtöisen Shitter Limitedin kannanotto silloisen kansanedustaja Helena Pesolan edesottamuksiin "Anna pillua, Helena Pesola" on kuitenkin suhteellisen kevyttä tavaraa, vaikka aikoinaan aiheutti valtavasti kohua.

Tänään eivät neekerit eivätkä natsit juhlineet, tänään juhlia piti maakiila jonka synkkää soundia kuuntelin koko päivän. Kivihiilipölyn laskeutuessa lihaksekkaalle vartalolleni, ilmassa oli vahva testosteroni tuoksu. Kun samalla kohotin käteni ylös ja nostin kiilan ilmaan vastaava mestari itki vuolaasti ja sanoi että se näytti täysin samalta kuin elokuvassa "Rocky I" paitsi että olin isompi.
Mutta Sly Stallonehan on italialainen piikki, mikä on ehkä melkein yhtä paha kuin normaali nokipiikki.

Death Lords
Jere Karalahti
Heinnrich Himmler
John Sumusalo
Hän
Berliini 1939
Minä
Kuke
Tiku
Pekka Siitoin R.I.P.
Mikael Aalto
Väinö Kuisma
Kristian Arje R.I.P.
JARI
Pikku-Aaro

Voimakyykkääjä, Son of Satanic Verses

ps kohta tulee pesää, työmaan yliopistollisen ruokalan nainen katsoi minua silmiin ja räpläsi samalla itseään. Tai onko se jotain räpläämistä kun tehosekoitinta jatkovarrella häpsäänsä työnsi. Heil Mai Ride

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä täältä helvetistä. Voin muuten kertoa, että sitten kun tulette tänne, niin täällä on hauskaa. Etenkin jos tykkää homoja rääkätä ja kiduttaa. Pahitteeksi ei ole myöskään digata saatanasta.

Mutta tämä nettikiska pian puretaan homojen teloituspaikan tieltä, joten tässä pikaiset uutiset.

Anal Cunt on bändi joka on helvetin suosittu täällä. Tässäpä poikien muutamat virret.

- I Sent Concentration Camp Footage to America's Funniest Home Videos
- Hitler Was A Sensitive Man
- I Went Back in Time and Voted for Hitler
- Foreplay With a Tree Shredder
- Recycling is Gay
- The Internet is Gay
- Ha Ha, Your Wife Left You
- I Became a Counselor So I Could Tell Rape Victims They Asked for It
- Dictators Are Cool
- I Sold Your Dog to a Chinese Restaurant
- I Got an Office Job for the Sole Purpose of Sexually Harassing Women
- The South Won't Rise Again
- We're Not 'In Da House' You Fucking Wigger

voimakyykkaaja kirjoitti...

Voin muuten sanoa että Anal Cunt on lapsille tarkoitettua humppaa jos sitä verrataan todelliseen Gore Crindiin. Tai sitten Necromantic Grindiin. Rotten Soundista se alkaa ja sitten päätän sen siihen Vaasalaiseen bändiin jonka nimeä en muista.Mutta pappien nussimisesta ja perseeseen vedosta he lauloivat. Ja kaikkea muusta iloisesta kuten nunnien raiskaamisesta. Olisko ollut Enochian Crescent? tai jotain